Johdanto — kappale 1
Meidän velvollisuutemme on omien tieteenalojemme näkökulmasta käsitellä lajimme vaarallisimpia ja tuhoisimpia toimintoja, väkivaltaa ja sotaa. Tunnustamme, että tiede on ihmisen kulttuurinen tuote, joka ei voi olla lopullinen eikä kaiken kattava. Olemme kiitollisia Sevillan viranomaisten ja Espanjan UNESCO:n edustajien tuesta. Me, allekirjoittaneet eri puolilta maailmaa tulevat ja asiaan liittyviä tieteenaloja edustavat tutkijat, olemme kokoontuneet ja laatineet seuraavan väkivaltaa koskevan julistuksen. Siinä kyseenalaistamme joukon väitettyjä biologisia tutkimustuloksia, joita myös jotkut omien tieteenalojemme edustajat ovat käyttäneet väkivallan ja sodan oikeuttamiseen. Koska nämä väitteet ovat osaltaan luoneet aikamme pessimististä ilmapiiriä, katsomme, että niiden avoin ja harkittu torjuminen voi merkittävästi edistää kansainvälisen rauhanvuoden tavoitteita.
Johdanto — kappale 2
Tieteellisten teorioiden ja tutkimustiedon väärinkäyttö väkivallan ja sodan oikeuttamiseksi ei ole uusi ilmiö, vaan sitä on tapahtunut modernin tieteen synnystä lähtien. Esimerkiksi evoluutioteorialla on pyritty oikeuttamaan sodan lisäksi kansanmurhaa, kolonialismia ja heikommassa asemassa olevien sortoa.
Johdanto — kappale 3
Esitämme kantamme viiden väittämän muodossa. Tiedämme, että väkivaltaan ja sotaan liittyy monia muitakin kysymyksiä, joita tieteenalojemme näkökulmasta voitaisiin hyödyllisesti tarkastella, mutta rajaamme tässä huomiomme siihen, mitä pidämme erittäin tärkeänä ensimmäisenä askeleena.
Väittämä 1 — kappale 1
ON TIETEELLISESTI VIRHEELLISTÄ väittää, että olisimme perineet eläinesivanhemmiltamme taipumuksen käydä sotaa. Vaikka taistelua esiintyy laajalti eläinlajien keskuudessa, luonnonvaraisilla lajeilla on raportoitu vain muutamia tapauksia, joissa saman lajin järjestäytyneet ryhmät ovat taistelleet tuhoisasti keskenään. Yhteenkään näistä tapauksista ei ole liittynyt erityisesti aseiksi suunniteltujen välineiden käyttöä. Tavallista toisiin lajeihin kohdistuvaa saalistusta ravinnoksi ei voida rinnastaa saman lajin yksilöiden väliseen väkivaltaan. Sodankäynti on erityisesti ihmiselle ominainen ilmiö, jota ei esiinny muilla eläimillä.
Väittämä 1 — kappale 2
Se, että sodankäynti on muuttunut aikojen kuluessa niin perusteellisesti, osoittaa sen olevan kulttuurin tuote. Sen biologinen yhteys liittyy ennen kaikkea kieleen, joka mahdollistaa ryhmien toiminnan koordinoinnin, teknologian välittämisen ja työkalujen käytön. Sota on biologisesti mahdollinen, mutta se ei ole väistämätön. Tästä todistavat sodan esiintymisen ja luonteen vaihtelut eri aikoina ja eri paikoissa. On kulttuureja, jotka eivät ole käyneet sotaa vuosisatoihin, ja kulttuureja, jotka ovat sotineet usein tiettyinä aikoina mutta eivät toisina.
Väittämä 2
ON TIETEELLISESTI VIRHEELLISTÄ väittää, että sota tai muu väkivaltainen käyttäytyminen olisi ohjelmoitu geneettisesti ihmisluontoomme. Vaikka geenit vaikuttavat hermoston toiminnan kaikilla tasoilla, ne tarjoavat kehityksellisiä mahdollisuuksia, jotka voivat toteutua vain vuorovaikutuksessa ekologisen ja sosiaalisen ympäristön kanssa. Yksilöiden välillä on eroja siinä, miten kokemukset heihin vaikuttavat, mutta persoonallisuus määräytyy perinnöllisten ominaisuuksien ja kasvu- ja hoivaolosuhteiden vuorovaikutuksesta. Harvinaisia sairauksia lukuun ottamatta geenit eivät tuota yksilöitä, joiden olisi välttämättä oltava taipuvaisia väkivaltaan. Ne eivät myöskään määrää väkivallan vastaista lopputulosta. Geenit ovat mukana käyttäytymisvalmiuksiemme muodostumisessa, mutta eivät yksin ratkaise lopputulosta.
Väittämä 3
ON TIETEELLISESTI VIRHEELLISTÄ väittää, että ihmisen evoluutiossa aggressiivista käyttäytymistä olisi suosittu valinnassa muita käyttäytymismuotoja enemmän. Kaikissa hyvin tutkituissa lajeissa asema ryhmässä saavutetaan kyvyllä tehdä yhteistyötä ja täyttää ryhmän rakenteen kannalta merkityksellisiä sosiaalisia tehtäviä. 'Hallitseva asema' sisältää sosiaalisia siteitä ja yhteenkuuluvuutta; se ei perustu pelkästään suurempaan fyysiseen voimaan ja sen käyttöön, vaikka siihen liittyykin aggressiivista käyttäytymistä. Kun eläimillä on keinotekoisesti valikoitu aggressiivista käyttäytymistä, on nopeasti saatu aikaan poikkeuksellisen aggressiivisia yksilöitä. Tämä viittaa siihen, ettei aggressiivisuutta ole luonnollisissa oloissa valikoitunut mahdollisimman suureksi. Kun tällaisia kokeellisesti tuotettuja erittäin aggressiivisia eläimiä esiintyy sosiaalisessa ryhmässä, ne joko häiritsevät ryhmän sosiaalista rakennetta tai ne ajetaan pois. Väkivalta ei sisälly väistämättömänä evolutiiviseen perintöömme eikä geeneihimme.
Väittämä 4
ON TIETEELLISESTI VIRHEELLISTÄ väittää, että ihmisellä olisi 'väkivaltaiset aivot'. Meillä on kyllä hermostollinen valmius toimia väkivaltaisesti, mutta sisäiset tai ulkoiset ärsykkeet eivät käynnistä sitä automaattisesti. Kuten korkeammilla kädellisillä, ja toisin kuin muilla eläimillä, korkeammat hermostolliset prosessimme suodattavat ärsykkeitä ennen kuin toimimme niiden pohjalta. Toimintaamme muovaavat oppimamme toimintatavat ja sosiaalistumisemme. Neurofysiologiassamme ei ole mitään, mikä pakottaisi meidät reagoimaan väkivaltaisesti.
Väittämä 5
ON TIETEELLISESTI VIRHEELLISTÄ väittää, että sodan aiheuttaisi 'vaisto' tai jokin yksittäinen motiivi. Nykyaikaisen sodankäynnin kehityksessä painopiste on siirtynyt tunne- ja motivaatiotekijöistä, joita joskus kutsutaan 'vaistoiksi', kognitiivisiin tekijöihin. Nykyaikaisessa sodassa hyödynnetään institutionaalisesti henkilökohtaisia piirteitä, kuten tottelevaisuutta, alttiutta vaikuttamiselle ja idealismia, sosiaalisia taitoja, kuten kieltä, sekä rationaalisia näkökohtia, kuten kustannuslaskentaa, suunnittelua ja tiedonkäsittelyä. Nykyaikaisen sodan teknologia on korostanut väkivaltaan liittyviä piirteitä sekä varsinaisten taistelijoiden koulutuksessa että sodan tukemiseen valmisteltaessa suurta yleisöä. Tämän korostamisen seurauksena näitä piirteitä pidetään usein virheellisesti prosessin syinä eikä sen seurauksina.
Johtopäätös
Päätelmämme on, ettei biologia tuomitse ihmiskuntaa sotaan. Ihmiskunta voi vapautua biologisen pessimismin kahleista ja saada itseluottamusta ryhtyä muutoksiin, joita tämä kansainvälinen rauhanvuosi ja tulevat vuodet edellyttävät. Vaikka nämä tehtävät ovat pääasiassa institutionaalisia ja yhteisiä, ne riippuvat myös yksittäisten osallistujien tietoisuudesta, jossa pessimismillä ja optimismilla on ratkaiseva merkitys. Aivan kuten 'sodat alkavat ihmisten mielissä', myös rauha alkaa mielissämme. Sama laji, joka keksi sodan, pystyy keksimään rauhan. Vastuu kuuluu meille jokaiselle.
Paikka ja päivämäärä
Sevilla, 16. toukokuuta 1986